Fight For Your Wife

Lauantaina oteltiin Suomen kaikkien aikojen suurimmat no-gi lukkopainikisat Helsingissä. Jo etukäteen oli tiedossa, että otellaan Hannan kanssa samassa sarjassa. Kaavioiden julkaisemisen jälkeen oli myös selvää, että mahdollisesti kohdataan finaalissa. Ja niin myös tapahtui.

Ollaan Hannan kanssa oteltu keskenään kisoissa jo kahdesti aiemmin, ja ratkaisu otella oli meille selkeä myös tällä kertaa. Lajin parissa on välillä puhetta niin sanotuista close out -otteluista, jossa seurakaverit päättävät olla ottelematta ja sopivat keskenään kumman käsi nostetaan pystyyn. Meidän kanta tähän on, että urheilijan tulee aina otella ottelunsa. Jotta lajia voidaan viedä eteenpäin, tulee matseja ottaa. Erityisen tärkeänä koemme tämän naisten sarjoissa, miesvaltaisessa lajissa kun ollaan: On tärkeää, että naiset näkevät toisten naisten matseja. On tärkeää, että miehet näkevät naisten matseja. On tärkeää, että nähdään ylipäätään matseja, erityisesti sarjojen finaalit.

Lauantaina +61,5kg finaalissa oltiin siis vastakkain minä ja Hanna, seurakavereina ja vaimoina. Tällä kertaa Hanna vei pistein 2-0. Matsin jälkeen meiltä käytiin kysymässä, oteltiinko me tosissaan - todellakin oteltiin tosissaan. Eroaako se sitten muista otteluista - kyllä ja ei. Alla vähän omaa pohdintaa siitä, miten seurakaverin ja vaimon kanssa ottelu mahdollisesti eroaa muista.

* Hannan kanssa treenataan lähes päivittäin yhdessä kisoja varten, ollaan treenattu jo lähes viiden vuoden ajan. Tämä näkyi ehdottamasti ottelussa, sillä harvoin vastustajan tyyliä tuntee niin läpikotaisin. Ainahan vastustajia ja näiden tekemistä voi analysoida etukäteen, mutta päivittäisen treenikaverin kanssa sekä pää että kroppa tietää jo valmiiksi, miten toinen reagoi mihinkin. Välillä tämä tarkoittaa sitä, ettei kumpikaan saa aikaiseksi kovin montaa suoritusta, koska toisen tyyli on niin hyvin hallussa.

* Henkisesti nämä ovat aina helpoimmasta päästä otteluita. Kun toisen tuntee todella hyvin, niin voi luottaa siihen, että matsi otellaan hyvässä urheiluhengessä. Kyllähän sitä suurimmaksi osaksi aina luottaa vastustajaan, mutta todellinen luottamus syntyy juurikin tuosta meidän välisestä suhteesta. Tietää, ettei toinen varmasti riuhdo menemään miten sattuu. Tietää, että matsissa on ilo koko ajan mukana. Etukäteen ottelua ei jännitä samalla tavalla.

* Hyvään hengeen liittyen, toisen onnistumisista iloitsee kesken matsinkin. Olen kyllä joskus ottanut muitakin otteluita, joissa kesken matsin ihastelee vastustajan onnistunutta ja hyvin ajoitettua tekniikkaa. Hannan onnistuessa alasviennissään tulin iloiseksi, koska tätä oltiin treenattu kisoja varten. Tietää, että voittipa kumpi tahansa, niin hyvin tässä käy.

* Podiumilla on parasta, kun saa kiivetä sinne toisen kanssa. Yleensä hopealla harmittaa enemmän, palkinnot kun useimmiten jaetaan heti "hävityn matsin jälkeen". Nyt oli vaan hyvä mieli siitä, että siellä seistiin me kaksi.

* Me tarvitaan matseja, oli ne sitten tuttuja tai tuntemattomia vastaan. Jokainen matsi tuo kokemusta, ja kisatilanne on erilainen kuin treenitilanne. Hannan kanssa otteleminen on varmaan lähinnä treenitilannetta kisoissa, mutta on se silti erilaista. Ja kaikin puolin mahtavaa.

Yhteenvetona, oteltiin siis ihan tosissaan, mutta kyllähän siinä on erilainen vire muihin matseihin verrattuna.

Fight For Your Wife

Hannan lisäksi olen urani aikana otellut myös muutaman muun seurakaverin kanssa. Ehkä vaikein tilanne oli, kun vastaan asettui juuri vedetyltä peruskurssilta yksi meidän tytöistä ekoissa kisoissaan. Mutta itse matsi oli hyvä, ja molemmat saatiin otella ihan kunnolla. Eikä kummallekaan tainnut jäädä sen pahemmin mitään hampaan koloon.

Otelkaa siis ottelut hyvässä hengessä, kyllä se siitä iloksi muuttuu.