Seitsemän vuotta on mennyt nopeasti, toisaalta paljon on ehtinyt tapahtua. Olen treenannut, kisannut, voittanut, hävinnyt, taputtanut, saanut uusia vöitä ja ennen kaikkea uusia ihmisiä elämääni. Alussa kyseessä oli pari kertaa viikossa harrastaminen, ja vaikka edelleen puhunkin harrastuksesta, pyörii arki lajin ympärillä. Omien treenien lisäksi muiden treenit, seura- ja liittohommat pitävät kiireisenä. Onneksi on tutkimustyö vastapainona treenille, saa jalat vielä solmuun muuallakin kuin tatamilla.
Miksi? on kysymys, johon tällä hetkellä joudun vastaamaan tutkimustyöni puitteessa päivittäin. Perustelut ovat tärkeitä: miksi olen valinnut tutkimusaiheeni, miksi tietyn metodologian ja metodin, miksi ylipäätään tutkimusta teen. Samaa voisi kysyä jiu-jitsusta, miksi olen tätä tehnyt ja miksi aion tehdä edelleen. Päällimmäiset syyni ovat tässä:
1. Minä
Edelleen laji on minulle luonnollista itseilmaisua. Fyysinen tekeminen, kropan tunteminen ja hallitseminen. Se kun itse vääntää omia ja kaverin jalkoja solmuun. Se saa olon tuntumaan hyvältä, myös henkisesti. Täytyy olla hikeä ja ihmisiä.
2. Muut
Yksilölaji, jota ei voi harrastaa ilman mahtavaa porukkaa. Kyllä tämän hetken lähin ystäväpiiri vain löytyy matolta, niin tiiviisti ollaan treeniporukan kanssa tekemisissä, konkreettisesti nyhrätään keskenään päivästä toiseen.
3. Muiden minä
Tämä on uusi juttu. Jos omalla tekemisellä pystyy auttamaan muita saavuttamaan tuon "minäkokemuksen", että tuntuu hyvältä niin fyysisesti kuin henkisestikin, niin se vasta on arvokasta.
Kaksi eka kohtaa ovat kantaneet eteenpäin seitsemän vuotta, mutta jos tämän kolmannen saa toteutumaan edes osittain, niin se vasta eteenpäin kantaakin.
Juhlistan merkkipäivääni levon merkeissä, tatamille takaisin palaan lauantaina.
Seuraava JKL Fight Clubin BJJ:n ja lukkopainin peruskurssi alkaa muuten tiistaina 3. maaliskuuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti