Olen ollut tutkija läpi koko elämän, sillä mielestäni tutkijan tärkein ominaisuus on asioista kiinnostuminen. Nyt olen myös ammatiltani tutkija, vaikkakin tiedemaailman meritoitumisen mittapuulla olen edelleen tutkijaopiskelija, tohtorikoulutettava, jatko-opiskelija. Sinänsä nimitys ei haittaa minua, sillä tuo tutkijan oletettu kiinnostuminen asioista sisältää aina oletuksen opiskelusta, aktiivisesta uuden opettelusta. Jossain vaiheessa opiskelijastatus muuttuu asiantuntijaksi. Oman alansa asiantuntija, se on kyllä hieno termi. Mutta mikä onkaan minun alani? Ja mitä se minun asiantuntemukseni oikein on?
Koulutuksen näkökulmasta olen ensin kouluttautunut luokanopettajaksi, olen siis (luokan) opettamisen asiantuntija. Jatko-opintojeni ja väitöstutkimukseni aiheenvalinnan myötä minusta on tullut tai ainakin tulossa ohjausalan asiantuntija. Väitöstutkimuksen aihe ja valitut tutkimusmetodit tekevät minusta myös jossain määrin tiettyjen tutkimusmetodologien ja -metodien sekä oppilaiden kehityskeskustelujen asiantuntijan.
Kokemuksen näkökulmasta hallitsen ylläolevia "aloja", mutta voin sanoa olevani myös saksofonin soiton asiantuntija ja brasilialaisen jiu-jitsun asiantuntija, näissäkin toki se tutkijan kaltainen ikuinen oppija. Asiantuntijatkin ovat parhaimmillaan oppijoita. Vuosien mittaan olen tavannut muita oman alansa asiantuntijoita, ja joskus ajatukset klikkaavat yhteen, ja niiden pohjalta saattaa syntyä jotain uutta asiantuntijuutta.
Näitä mietin tänään, kun kävin aamulla juttelemassa kaverini Mikon pyynnöstä urheilijuuden, valmentamisen ja ohjauksen yhtymäkohdista Mikon kurssilaisille. Kurssin aiheena on tutkiva urheiluvalmentaminen. Vaikkei tämä "uusi" sekä koulutuksen että kokemuksen yhteistyönä muodostunut oman alan asiantuntijuus ole minulle vielä täysin määrittynyt, niin ainakin se on todella kiinnostavaa.
Olen taas tutkija.
 |
| Tuolla olisi jotain kiinnostavaa, sinne kun pääsisi |
ps. Mikon ajatuksia muun muassa valmentamisesta löytyy osoitteesta www.kroolipooli.net.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti