Verkkojen kokemista ja Venla tuntee

Joka toisella tohtorikoulutettavien kurssilla puhutaan verkostoitumisesta, etenkin ulkomailla matkatessa. En ole täysin sinut ajatuksen kanssa, ainakaan silloin kun kuvittelen sen tarkoittavan cocktail-kutsumaista tilaisuutta, jossa kierellään ja yritetään smalltalkata tuntemattomien kanssa. Tällaiset tilanteet ahdistavat minua, ja mielummin jäänkin kotiin. Mikä tietysti on huono asia verkostoitumiselle. Ruotsiksi smalltalk voidaan muuteen kääntää kallprat. Juuri tällaiselta sana verkostoituminen kuulostaa korvaani, kylmäpuheelta.

Em, how's the weather in Mexico?

Nyt kun tulevaisuuden suunnitelmissa on Örebrohon asettuminen muutamaksi vuodeksi, niin olen päättänyt ryhdistäytyä. Verkostoituminen tarkoittaa suhteita. Suhteet voivat tarkoittaa töitä. Ja samalla olen huomannut, että olenkin koko ajan ollut verkostonoituneempi kuin luulinkaan.

Suurin syy tähän taitaa olla luonteeni harrastajana. Minulla on ollut kolmenkymmenen vuoden aikana mukava määrä erilaisia harrastuksia: muskari, lasten tanssi, nykytanssi, jazztanssi, flamenco, pianon soitto, saksofonin soitto, laulaminen, teatteri, yleisurheilu, salibandy, capoeira, jiu-jitsu. Kaikissa on on ollut pohjalla yhdessä tekeminen: musiikkia on tehty erilaisissa kokoonpanoissa, tanssittu on ryhmän kanssa, urheiltu on porukalla ja teatteriyhteisö oli monta vuotta erittäin tärkeä osa arkea. Tämän lisäksi olen jo ehtinyt asua parissa kaupungissa kotimaassa ja muutaman kerran ulkomailla. Näin ollen harrastanut harrastuksiani monessa maassa, monen ihmisen kanssa. Ja tietysti tavannut ihmisiä myös opintojen ja töiden parissa, joista jälkimäisiin olen tainnut usein päästä harrastusteni siivittämänä.

Tutustun ihmisiin tekemisen kautta. Siksi konferenssien tauoilla ja iltatilaisuuksissa verkostoituminen kammostuttaa edelleen. Kallprat. Ei tekemistä. Sen sijaan ne ihmiset, joiden kanssa olen konkreettisesti päässyt toimimaan, näiden kanssa tunnen onnistuneeni. Meillä on jotain yhteistä. Tekemisen kautta olen onnistunut löytämään myös niitä "ammatillisia" tuttuja, ja toki sattumalla on jotain tekemistä asian kanssa. Tekeminen antaa minulle mahdollisuuden suojautua toiminnan taakse ja edetä tutustumisessa omassa tahdissani.

Verkostoitua voi tietysti myös verkossa. Pienenä minulla ja veljilläni oli tietynlainen verkosto tietokoneella. Meillä jokaisella oli oma excel-taulukko, johon listasimme tuntemiamme ihmisiä. Oman listani nimi oli "Venla tuntee". Siinä taisi olla sarake nimelle ja toinen selitykselle tyyliin "Saara. Kaveri". Kävimme pitkiä väittelyjä siitä, saako joulupukin tai Roberto Baggion lisätä listalle. Mitä tarkoittaa se, että tuntee jonkun? Pitääkö oikeasti tavata kyseinen henkilö? Pitääkö tämän kanssa olla puhunut? Pitääkö henkilön tuntea takaisin? Nyt kun itsellä on Facebook, Twitter, Instagram ja LinkedIn, niin välillä sitä miettii noita samoja kysymyksiä. Venla tuntee ja ei tunne. Pitääkö Venlan tuntea?

Hei, ollaanko me tavattu ennen? Tunnetaanko me jostain?

Harrastusverkostojen voima on ollut kyllä konkreettista myös tässä maahanmuutossa. Paikallinen jiu-jitsu väki auttoi meitä löytämään asunnon, vaikkei edes tunnettu entuudestaan. Muutenkin ollaan saatu sitä kautta nopeasti kavereita. Meitä yhdistää yhteinen harrastus. Saa nähdä, mistä verkostosta sitä on hyötyä, kun lähtee kunnolla töiden hakuun.

- - -

Tekstin kirjoitettuani kirjoitin vielä kotiin ja kysyin isäpuoleltani, josko Venla tuntee -lista löytyy vielä. Sain sen ja muutaman muunkin lapsuuden arkistoidun tiedoston, meillä on aina varmuuskopioitu. Venla tuntee -listalta, päivitetty viimeksi 27.12.1992, löytyy 91 tyyppiä. Listalla on perheenjäseniä, sukulaisia, luokkakavereita, opettajia, pihakavereita, kavereiden vanhempia, äidin työkavereita, joulupukki, koiria, Esko Aho (pääministeri) ja minä itse.